
Elikkä olen 25-vuotias.Maaliskuussa 2009 syntyneen tytön äiti,joka on viimeisen vuoden aikana innostunut tekemään kakkuja ja kokeilemaan muutakin kun mansikoita kakun päällä.Paljon on vielä oppimista ja tämän takia opiskelenkin tällä hetkellä leipuri-kondiittoriksi,joten pitkäaikainen haave on toteutumassa.Kakkujeni sisällöt ovat aika simppeleitä (niiden syöjät kun eivät ole tarpeeksi ennakkoluulottomia :) ) joten olen yrittänyt panostaa ulkonäköön.
Kuvien kopionti ilman lupaa kielletty.
Minut saa linkittää,mutta jätäthän siitä kommentin.
Olisi myöskin mukavaa jos voisit jättää käynnistäsikin kommentin.
mammamarsipaani@
wippies.fi
Hiljaista on ollut ja tulee varmaankin olemaan.Elämäntilanne elää koko ajan ja blogille ei jää aikaa.Kakunteko en ole jättänyt.Tässä kaksi kuvaa mitkä tähän hätään kamerasta löysin.



Koulussa tehty prinsessakakku.

Koulussa tehty kinuskikakku.

Näytössä tehty omenapiirakka (
joulukuulta)


Sekä Vaarini kakku.Ihailtava ikä,eikö?
Minipizzat,teki kauppansa ja on helppo valmistaa.
Voitaikinaa,tein tällä kertaa itse.
Sitten vaan tumaattimurskaa ja halutut täytteet.Päälle juutoraastetta.
Uunissa 225 asteessa 10-15 min.

Meillä oli tarjolla jauhelija,kinkku-ananas ja tonnikala-katkarapu.
Juustokierteet

Ohje on alkuperäisesti kinuskissan .
Muutin ohjetta jonkun verran.Levitin pohjan päälle ruohosipulituorejuustoa ja lisäsin vielä pellillä kierteiden päälle lisää juustoraastetta.


Tässä kuvassa näkyy myös tarjolla ollut suklaakakku.Jota tehdessä tajusin että aprikoteerausta ei kannata tehdä vadelmalla :) Sen takia joutu reunoja paikkailemaan...

4-vuotta täyttävälle tytölle kakku.Hillolla,banaanilla ja flora vispillä.


Ja 2-vuotiaan pojan kakku.Samoilla täytteillä.


Siitä voikin olla sitten montaa mieltä,että mitä mahtaa esittää "nöötit" minkä nimiseksi eräs tuttuni ne nimesi.Mikä on sinun veikkauksesi?
Pari voileipäkakku jotka olen koulussa tehnyt.

Lohivoileipäkakku.

Kinkkuvoileipäkakku.Josta muistin ottaa kuvan vasta paketissa.
Kun joudan (ei toivottavasti ole puolen vuoden päästä (: )laitan täytteiden ohjeet koska varsinkin kinkussa oli mielestäni piristävän erilainen täyte.
Vihdoinkin,siis vihdoinkin,saan päivitystä aikaiseksi.Ihan kokonaan tauko ei ole ollut koulu- ja kotikiireiden syytä vaan en ole yksinkertaisesti päässyt kirjautumaan sisään.
Mutta tässä olisi pienen pojan ristiäiskakku,joka siis jo huomenna on puolivuotias!

Sokerimassa-marsipaanivauva,sokerimassakukat ja muutama värjätty sokerihelmi.Nimi suklaalla.
Pursotukset värjättyä flora vispiä.Sisällä kinuskikissan mansikkatäyte.


Suklaakakku,johon täytteen "varastin" jonkun blogista.

Pusupulla juuri uunista tulleena.

Pusupulla valmiina,sokeroituna.

Uunituoretta dallaspullaa.

Punnuspulla vielä ilman täytettä.

Ja täytteellä.

Kun on kunnon tiimityötä,niin karjalanpiirakatkin valmistuvat vauhdilla.
Eli oma kakkuni

Perus kermamansikkakakku.Mökkioloissa tehty.


Sitten veljeni synttärikakku.Ja tämä jos jokin on perinteinen.Kermavaahtoa,banaanimössöä ja hilloa.


Ja sitten tuttavan tytön 8-vuotis syntymäpäiville tehty.



Sain viime viikolla odottamani kirjeen jossa kerrottiin että minut oli hyväksytty opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi.
Tässä lisäksi siivouspäivän palkkioksi tehtyjä muffinineja.

Ohje täällä päällä suklaakermaa ja sulaa suklaata.

Ja ohje täällä , näiden päällä taasen kermavaahtoa ja strösseliä.
Hiljaisuus voipi tässä kesän vuoksi vielä jatkua joten...
Hyvää kesää kaikille!